Pesäpallokausi alkoi – pallopoika onki ahvenen kesken ottelun
Koronakriisi sai aikaan pitkän tauon monien urheilulajien otteluissa, mutta nyt rajoituksia on ryhdytty hiljalleen purkamaan. Käynnistyneiden lajien joukossa on myös monille suomalaisille rakas pesäpallo, jonka sarjakaudet ovat nyt alkaneet. Vimpelissä nähtiin heti kesän aluksi erikoinen tapaus, kun pallopoika onki C-poikien SM-sarjan ottelun aikana joesta pallojen lisäksi myös ahvenen.
Vimpelin Saarikenttä tunnetaan kentän takaosassa sijaitsevasta joesta, jonne monet pallotkin ovat vuosien mittaan päätyneet. Nyt Iltalehti kertoo miten pallopoika oli Vimpelin Vedon ja Seinäjoen Maila-Jussien välisen ottelun aikana keräämässä jokeen päätyneitä palloja ja sai todella odottamattoman saaliin. Poika nimittäin nosti haavilla palloja, mutta sai pian huomata, että haavissa oli jotain aivan muutakin. Siellä oli nimittäin keskikokoinen ahven.
Monien muiden kesälajien tavoin myös pesäpallosta lyödään vetoa, mutta tähän saakka vetokohteiden joukkoon on tuskin koskaan päätynyt kalansaalisiin liittyviä veikkauksia. Vimpelin tapauksessa kala pääsi jatkamaan matkaansa, sillä se vapautettiin kuvaamisen jälkeen takaisin jokeen. Ilman kuvia nimittäin tuskin kukaan olisi uskonut tapausta todeksi.