Joulukuu alkoi viimein – joulukalentereita nyt myös verkossa
Joulu lähestyy, sillä jouluaattoon ja lahjojen jakamiseen on enää 23 yötä. Samalla monissa perheissä koetaan aamuisin riemua, kun joulukalentereiden luukkuja päästään viimein avaamaan. Parhaillaan fyysisiä joulukalentereita saa kaupoista edullisesti, mutta tavallisten joulukalentereiden lisäksi 2000-luvulla suosiotaan nostavat myös sähköiset joulukalenterit verkossa.
Nettiaikakauden trendin ovat huomanneet myös lukemattomat kuluttajabrändit vaatemerkeistä ravintoloihin ja makeisvalmistajista automerkkeihin. Joulukuun alkamisen kunniaksi verkossa nähdään lukuisia erilaisia sähköisiä joulukalentereita, joita on nyt julkaistu muun muassa peliyhtiöltä ja positiivisuuteen keskittyvältä yritykseltä.
Kun vielä vuosikymmen sitten lapsille riittivät kotona aivan tavalliset joulukalenterit ja suklaakalenterit olivat luksusta, halutaan nykyisin myös joulukalentereista elämyksiä. Siksi fyysisten kalenterien markkinoilla on niin kirjakalentereita, LEGO-kalentereita kuin myös aikuiseen makuun sopivia olut- ja viinikalentereita. Alkoholijuomien harrastajille on tarjolla myös viskikalentereita.