Perheen matka kotieläintarhaan sai yllättävän käänteen – tyttären reaktio tallentui hienoon kuvaan
Erilaiset kotieläintarhat ovat usein erityisesti perheen pienempien jäsenten suosiossa. Näissä kotieläintarhoissa olevat eläimet ovat perinteisesti melko hyväntahtoisia ja ihmisiin tottuneita. Äskettäin eräs amerikkalaisperhe kohtasi kuitenkin kotieläintarhassa melko yllättävän tilanteen.
Kohta viisi vuotta täyttävä Eva kohtasi nimittäin pohjoiscarolinalaisessa kotieläintarhassa riikinkukon, joka hermostui yhtäkkiä aivan yllättäen päästäen kovan äänen. Tytön vanhemmat onnistuivat tallentamaan tilanteen kuvaan, joka on sittemmin naurattanut ympäri internetiä. Evan vanhemmat kertoivat BuzzFeedille, että tilanne oli ohi sekunnissa eikä tyttö ollut peloissaan kuin pienen hetken.