Ohhoh! Näin kamalien rikosten uhriksi julkkiset joutuivat vuonna 2019
Julkisuuden valokeilassa eläminen on monelle ihmiselle unelmien täyttymys. Se tuo kuitenkin mukanaan myös paljon negatiivisia asioita, kuten oman yksityisyyden menettämisen. Ajoittain julkkiset joutuvat myös ikävien rikosten uhreiksi varallisuutensa ja asemansa johdosta.
Myös viime vuoden aikana moni julkkis joutui rikoksen uhriksi. Nyt Nicki Swift on koonnut yhteen tähtiä, jotka joutuivat vuonna 2019 kamalien rikosten kohteiksi. Muun muassa hittitubettaja PewDiePie, eli Felix Kjellberg, joutui varkaiden kohteeksi kun hänen ja hänen vaimonsa Marzian Japanin asuntoon murtauduttiin. Varkaat veivät mukanaan suuren määrän arvokkaita ja tunnearvoltaan huomattavia esineitä. PewDiePie on sittemmin ilmoittanut pitävänsä tulevaisuudessa määrittelemättömän tauon YouTubesta.