Nuori muusikkotähti teki saman haastattelun kolmena vuotena peräkkäin – näin hän on kasvanut
Amerikkalainen naismuusikko Billie Eilish, eli oikealta nimeltään Billie Eilish Pirate Baird O’Connell, on viime aikoina ollut kovassa nosteessa ympäri maailman. Neitokaisen Bad Guy -hitti on esimerkiksi soinut monien muiden maiden lisäksi ahkerasti myös Suomessa.
Nyt hän on osallistunut Vanity Fair -lehden hauskaan haastattelukokeiluun, jossa hänelle on tehty sama haastattelu kolme vuotta putkeen. Näin katsojat pääsevät näkemään, miten kohta 18 vuotta täyttävä Billie on kasvanut nuoruusvuosiaan. Myös kuuluisuuden taso on nyt aivan uutta luokkaa, sillä hän kertoo esimerkiksi Instagramissaan olevna jo yli 40 miljoonaa seuraajaa.