10 kertaa, jolloin kauhuelokuvissa nähtiin kerrankin järkevää käytöstä
Kauhuelokuviin usein liitetty klisee on se, etteivät elokuvien hahmot useinkaan toimi juuri lainkaan loogisella tavalla. Esimerkiksi jos isosta talosta alkaa kuulua epäilyttäviä ääniä, menee yksin kotona oleva nuori nainen tutkimaan asiaa itse avun soittamisen tai paikalta poistumisen sijaan.
Nyt WhatCulture on koonnut yhteen kymmenen raikasta poikkeusta. Näissä kauhuelokuvissa nähtiin nimittäin positiivisesti yllättäviä, kerrankin melko järkeviä päätöksiä päähahmojen toimesta. Montako näistä elokuvista sinä olet nähnyt?