Hupsis – nämä tähdet jäivät kiinni somessa valehtelemisesta
Sosiaalinen media on tänä päivänä monelle julkkikselle merkittävä viestintäkanava jonka avulla omaa imagoa buustataan ja faneihin pidetään yhteyttä. Ihan aina sosiaalisen median käyttäminen ei kuitenkaan onnistu kiireisiltä tähdiltä ilman erilaisia kömmähdyksiä.
Nyt aiheesta tehty kooste demonstroi, miten osa tähdistä on jäänyt kiinni suoranaisesta valehtelusta jaettuaan liikaa sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Kylie Jenner meni twiittaamaan vuonna 2016 viestin siitä, kuinka hän olisi muka maistanut ensimmäistä kertaa elämässään maitoja ja muroja. Oikeasti nainen oli jakanut jo useita vuosia aiemmin somessa kuvan, jossa hän esittelee ilahduttava näköistä muroannostaan. Moni fani nauroikin estotta tälle mitä omituisemmalle some-saagalle.